All who say battyman fi dead, put yuh gun finga inna air!

Dancehall-kulttuurissa on piirteitä, jotka sotivat omia periaatteitani, maailmankuvaani, vastaan. Samaa varmasti ajattelee moni lukija. Homovastaisuus, tiukat sukupuoliroolit, hyväksyttyjen seksiaktien määrittely, väkivallan ihannointi, materialistisuus… Miten näiden kanssa voi elää? Miten nauttia musiikista, kun lyriikoissa tulee näitä vastaan? Miten säilyttää bilefiilis, kun mikkimies saarnaa? Miten voi esiintyä dancehall-fanina ja kulttuurin puolestapuhujana, kun monelle ulkopuoliselle, vaikkapa jonkin muun katutanssin harrastajalle, tulee ekana mielen “boom bye bye inna battybwoy head”?

Nämä kysymykset vaivaavat mieltä säännöllisesti. Ja yleensä niistä eroon pääsee vain välttelemällä. Jos miettii liian paljon ja pitkälle, voiko enää jatkaa koko hommaa? Sitä miettii, miten muka voisi muuttaa kulttuurissa mitään. Mikä oikeus minulla siihen olisi? Minä valkoinen eurooppalainen valistaisin miten tulisi ajatella? Esitin näitä kysymyksiä jo Aseita ja kuolemaa -tekstissäni.

Syihin ja historiaan tutustuminen auttaa ymmärtämään näitä ilmiöitä. Homovastaisuuden taustalla on orjuusaika ja vanhakantaiset kristilliset opetukset. Orjuuden aikana myös miehiä raiskattiin, tarkoituksena nöyryyttäminen, alistaminen, tahdon murtaminen. Poikia hyväksikäytettiin. Kirkko opetti samalla sodomiasta, ja tuomitsi tämän jyrkästi. Seksi oli tarkoitettu vain lisääntymiseen, vaimon ja miehen velvollisuudeksi. Samanlaisia opetuksia saarnataan sunnuntaisin edelleen.

Täytyy toki muistaa, että kaikki jamaikalaiset, dancehall-kulttuurissa elävät, eivät ajattele kaikesta samoin, ja asenteet muuttuvat. Kun on kysytty nuorilta tanssijoilta, mitä ajattelevat homoudesta, moni on sanonut olevansa ihan ok asian kanssa, “tehköön kukakin mitä huvittaa”. Kiellettynä pidettyä suuseksiä käsitellään biiseissä sekä puolesta että vastaan: Cecile oli edelläkävijä vuonna 2003 biisillään Do It To Me, “Just do it to me baby, no matter weh nobody say”. Useammin kuitenkin puhutaan naisten miehille antamasta suuseksistä. Lesbiaanista kuvastoa löytyy ainakin Tommy Lee Spartalta, “She want woman sometimes most time she desire men” (Whine up, 2014). Nämä vain muutama esimerkkinä. 

Jos ongelmallisiin asioihin keskittyy, menee maku koko hommasta. Siispä poimin rusinat pullasta: otan voimaa gangstabiiseistä, nautin rytmistä ja yhteisöllisestä tanssista. Mutta pystyisinkö jättämään huomiotta vastaavat sanoitukset vaikkapa suomalaisen artistin biiseissä? En todellakaan. Miksi sitten teen niin (jamaikalaisen) dancehallin ollessa kyseessä? Onko se tarpeeksi etäinen ja eksoottinen kohde, jossa voin jollakin lailla ymmärtää ja sallia asioita, joita en tavallisesti siedä? Mitä merkitystä varovaisen mielenosoituksellisella nyrpeän naaman näyttämisellä on mikkimiehen huutaessa sellaista, mistä olen eri mieltä? Voinko valinnoillani ja käytökselläni vaikuttaa mihinkään?

Minulla ei ole antaa selviä ratkaisuja. Vain lisää kysymyksiä ja pohdittavaa.

Mitä ajatuksia aihe herättää sinussa?

Viime vuoden suosikkibiisejäni; karua kuvastoa videolla.

Naisetkin vahvistavat käsitystä siitä mitä ‘badman’ saa tehdä ja mitä ei:

http://https://www.youtube.com/watch?v=cWPbGwUQvcE

 

Ajattelevaista viikkoa,
Susanna

Susanna “Zuzan” Kajander on toinen käynnissä olevan Dancehall-verkkokurssin laatijoista, Bubblin’ Crew:n jäsen ja Bubblin’ Movesin opettaja.

Susanna kirjoittaa säännöllisesti blogia Meri-Tuulin kanssa ja omistaa kattavan Dancehall-kirjaston.