kirjoittanut Susanna Kajander, Bubblin’ Crew’n ”Zuzan”
Mies makaa maassa pelokkaana. Toiset miehet huutavat hänelle. Häntä ammutaan, mutta hän lähtee juoksemaan pakoon kapeita kujia. Hänet tavoitetaan, ja ampuminen jatkuu. Mies makaa jo elottomana maassa. Ampuja tulee yhä lähemmäs, luodit nytkäyttelevät ruumista. Veri roiskuu miehen päästä.
—
weh dem a do weh dem a try
marrow wi fly into di sky
gun mi nuh borrow mi money buy
a bwoy will die
anyway mi nuh tek talk sen bwoy body to di grave park
dem bwoy deh nuh have nuh brave heart
dem and dem girl have di same heart
dem a cry like a bitch wen di war start
dem a run like a witch wen wi get wraught
man a guh murda dem bloodclawt
gangsta fi life wi nuh tek talk
(Mavado – Weh dem a do)
—
Näin Facebookissa videon, ”Man gets 22 shots Downtown”. Sen näyttää kuvanneen ampuja, lähietäisyydeltä. Uhri vaikutti jo kuolleelta, tappaja jatkoi ampumista. En ole aivan varma, oliko video Kingstonin Downtownista Jamaikalta – sillä ei lopulta ole väliä. En voinut lopettaa katsomista. Olin kauhistunut, mutta naulittu paikoilleni.
“Dancehall kuvaa elämää ja todellisuutta.” Todellisuus on, että ihmisiä tapetaan. Jamaikalla on gangstoja, gunmaneja, badmaneja, joiden elämäntapaa glorifioidaan – ja toisaalla kritisoidaan – musiikissa. Asia ei ole minulle uusi, olen lukenut ja kuullut siitä. Yhteiskunnan tilaan on selityksensä historiassa. Mutta kun todellisuus lävähtää verkkokalvoille, se iskee lujaa, eri lailla.
Me tanssijoina puhutaan kevyesti gangstamuuveista. Asetellaan sormiamme oikein pistooliasentoon. Kuunnellaan, milloin puhutaan konekivääristä tai muusta isosta aseesta, milloin jostain käsiaseesta – jotta osataan valita oikea asento ja liike.
Kuinka ok on esittää ihmisten ampumista? Gangstabiisit ja -muuvit on aina ollut eniten ”mun juttu”. Ne saavat olon voimakkaaksi ja vahvaksi. Väkivaltaiset sanoitukset ja tanssiliikkeet ovat vaivanneet päätäni aiemminkin, mutta ongelma on melko helppo ohittaa väittämällä sen olevan leikkiä, kuuluvan asiaan. Erityisen ristiriitaista gangsterin leikkiminen on ulkopuolisena, eurooppalaisena. Mitä kosketuspintaa meillä on asiaan? Mikä oikeus?
Minulla ei ole vastauksia tähän vielä – jos koskaan. Tappovideo järkytti, nosti kyyneleet silmiin, väänsi sisuksia. Tunsin itseni ihan pelleksi: suomalainen rauhallisista oloista tuleva nainen leikkii ghettogangstaa, saman aikaan joiltain lentää aivot pellolle.
Jos tämän ajatusketjun vie pitemmälle, alkaa kyseenalaistaa kaikkea. Dancehall on niin kulttuurisidonnainen, kokonaisvaltainen asia. Ulkopuolisilla ei ole samaa kasvuympäristöä, kokemuksia, ymmärrystä – kuinka ”aitoa” dancehallia pystymme tekemään? Sanomme rakastavamme dancehall-kulttuuria, mutta kuinka paljon edes ymmärrämme siitä?
Kuvat:
http://channel.nationalgeographic.com/drugs-inc/galleries/jamaican-gangs-guns-and-ganja/at/weed-farm-1768065/
Media Roots/ One Love Helsinki